lauantai 13. kesäkuuta 2015

Vegaanipiknik Järvenpäässä


Järvenpäässä kokoonnuimme 13.6 aurinkoiseen rantapuistoon viettämään nyyttärimeiningillä vegaanipiknikkiä. Osallistujamäärä ei päätä huimannut mutta se ei iloa haitannut.

Rantapuistossa oli hyvä rauhassa kokoontua, mitä kaunein paikka ja mahtava sää nauttia hyvästä seurasta ja auringosta. Päätimme siis jatkossakin kesän aikana kokoontua piknikille. Tulevista tapahtumista tiedotamme mm. Vegaaniliiton tulevissa tapahtumissa sekä Vegaaniliitto Järvenpää- facebook sivuilla.



Tarjolla oli mm. brownieita, mansikoita ja herkullista salaattia. Nyyttärieväistä nautiskelun ohessa keskustelu kulki vapaasti, reseptivinkkejä jaettiin, suunniteltiin tulevia tapahtumia ja pohdittiin mm. päiväkotien vegaanitarjontaa ja vegaanisia kenkiä.

Mukana oli esitteitä vapaasti otettavissa, kävimme läpi Vegaaniliiton toimintaa ja tapahtumia sekä muita esille tulleita asioita.

Järvenpäässä on kesällä tapahtumassa muutakin uutta ja jännittävää johon saatiin taas uutta potkua!