maanantai 27. heinäkuuta 2015

Vegekesä toi eläinjärjestöt yhteen Tampereella 24.7.2015



Animalian aloitteesta järjestetty iloinen tilaisuus tunnelmoi herkullisissa merkeissä Laikunlavan avoimessa kulttuuriympäristössä kaupungin sydämessä. Halusimme neljän järjestön voimin kertoa toisenlaisen maailman mahdollisuudesta niin ohikulkijoille kuin jo aiheeseen tutustuneille.


Pähkinänallekeksit. Kuva: Mami Leinonen

Meillä oli monenmoista herkullista tarjolla. Pähkinä-nallekeksit olivat kaikkien suosikkeja ja menivät kuin kuumille kiville.






Puheenjohtajamme Sari kertoi vegaaniruuan koostamisesta terveellisesti, sekä antoi vinkkejä arjen helpottamiseksi. Tuulispään Piia Anttonen kosketti meitä kaikkia kertomalla perustamansa eläinsuojelukeskuksen toiminnasta ja siellä asuvien tarinoista.




Appelsiini-suklaa-muffinssit. Kuva: Mami Leinonen


Leivosten ohjeet ovat suurimmaksi osaksi japaninkielisistä ruokablogeista muokattuja, joten emme esittele niitä tässä. Nallekeksit, suklaasiilit ja persikkakakku olivat gluteenittomia ja maistuivat mainiosti ihan kaikille. 



Pekaanipulla. Kuva: Satu Saunio


Kuohkea ja mehevä pekaanipulla sai runsaasti suosituksia. Ohje löytyy Pata sydän kattila -blogista.


Kauppa käy! Kuva: Niina Kemppainen

Vaikka päivä oli sateinen, aurinko alkoi lopulta paistamaan ja saimme mukavan loppuillan sään. Kivaa oli, joten näette vegaaniliittolaiset jälleen pian kokkailutunnelmissa. Muistakaa seurata nettisivujen etusivua!

torstai 23. heinäkuuta 2015

Ilosaarirock Joensuussa 18.-19.7.2015


Ilosaarirockia juhlistettiin Joensuussa 17.–19.7.2015, ja mukana menossa oli myös Vegaaniliitto. Festarilauantaina ja -sunnuntaina pöydän takana ahkeroivat Vegaaniliiton Joensuun osaston aktiivit, Larissa, Elmo ja Marianne. Teltan jaoimme Maan ystävien kanssa, ja täytyypä todeta, ettei parempia kämppiksiä olisi voinut ollakaan.

Festivaalijärjestäjien toiveena oli, että järjestöpöytien annissa pääpaino olisi toiminnallisuudessa. Vegaaniliiton pöydässä tämä tarkoitti vegaaneille tutuilla sloganeilla varusteltuja kylttejä tai puhekuplia, joiden kanssa festarivieraat saivat valokuvata tai valokuvauttaa itsensä. Kyltit herättivät kävijöissä hilpeyttä mutta myös ihmetystä. Etenkin Praise seitan -tokaisulla kirjailtu kyltti hämmensi, sillä moni ei tiennyt, mitä seitan on. Mutta mehän totta kai kerroimme, millaisesta herkusta on kyse.


Kylttien jatkoksi yksi teltan seinistä oli vuorattu valkoisella lakanalla, johon festarivierailla oli mahdollisuus kirjata terveisiään ja tunnelmiaan kesän 2015 Ilosaarirockissa. Viikonlopun aikana lakanalle piirtyi muun muassa sinisiä porkkanoita, omenassa asuva toukka sekä OE sydän VL - ja Beer is vegan -sutkaisut.

Luonnollisesti festarivieraille oli tarjolla myös Vegaaniliiton esitteitä sekä myyntituotteita: rintamerkkejä, kangasmerkkejä sekä kangaskasseja. 


Tänä vuonna järjestöpöydät oli sijoitettu Ilosaarirockin uudelle Chill out zonelle. Paikka ei oikein toiminut, sillä ihmiset eivät löytäneet kaukana pääportista olevia, hengailualueen reunalla odottelevia järjestöpöytiä

Festaripäivistä lauantai oli aurinkoinen ja lämmin, ja sen huomasi järjestökojun kävijämäärässä: hiljaista oli. Sunnuntaina vesisade kannusti ihmisiä järjestötelttojen alle suojaan, ja vierailipa kojussamme muutama toiminnasta kiinnostunutkin. Vegaanejakin bongasimme, muualtakin kuin naapuriteltan animalialaisista.

Kaiken kaikkiaan festivaaliviikonloppu sujahti rennossa tunnelmassa. Ja kuten joku oli Vegaaniliiton viestilakaan kirjaillut: Vegaani rokkaa - ja kolme huutomerkkiä!

maanantai 20. heinäkuuta 2015

Vegaanipiknik Tampereella 19.7.2015


Kesämansikat tuovat piknikin!

Me Vegaaniliiton aktiivit järjestimme Oikeutta eläimille -yhdistyksen vapaaehtoisten kanssa järjestimme yhteisen vegaanipiknikin kaikille kiinnostuneille.

Koko kesän olemme toivoneet toivomasta päästyämmekin vegaanipiknikeillemme hyviä säitä. Niin ei kuitenkaan käynyt tälläkään kertaa ja sunnuntai 19.7. alkoi sateella ja auringolla ja ukkostakin oli luvattu. Aamupäivällä ilmoitimme jo Vegaanipiknik-tapahtuman Fb-eventissä, että tapahtuma siirretään Toimistolle Kuninkaankatu 39:ään ja lupasimme kuumaa juotavaa kaikille. 



Iloinen yllätys oli, että säästä huolimatta paikalle tuli jopa 25 herkkuja kanniskelevaa ihmistä. Mukana oli vanhoja tuttuja, sekä uusia kasvoja. Alkuesittelyjen yhteydessä vaihdoimme ajatuksia siitä, mikä veganimissa kiinnostaa. Oli hauskaa huomata, että kaikki yleisimmät syyt olivat melko tasaisesti edustettuna: ympäristöasiat, oma terveys sekä eläinoikeudet kaikki motivoivat ottamaan selvää veganismista ja muuttamaan omia elintapoja. Toki porukan nuorimmilla ei tainnut olla nokan koputtamista asiaan: vanhemmat ovat päättäneet asiasta jo ennen syntymää. 


Joukossa oli pieniä supersankareita!

Kuten aina, piknikväki toi värikkäitä ja vatsat pullolleen saavia herkkuja. Kesä taisi tuoda myös runsaasti kevyempiä herkkuja kun pöytä notkui hedelmistä, mutta perinteiset tuhdimmat maisteltavat eivät jääneet toiselle sijalle.


Kaikille riitti ruokaa ja vatsat olivat lähtiessä täydet!


Pöydästä löytyi lopulta sellaisia eväitä kuin Nutellamoussea, maapähkinä-parsakaalisalaattia, munatonta munasalaattia, marenki-sitruunapiirakkaa, suklaakeksejä, riisijäätelöä, omenapullia, lakuja, vaahtokarkkeja, perunalastuja dippeineen, smoothieta sekä kasapäin hedelmiä, mansikoita ja herneitä.

Tästä herkusta oli keveys kaukana!


Lähtiessä taisivat kaikilla olla pötsit täynnä eikä seuraavaksi päiväksikään ollut paljon jätetty.

Valkosipulinen tofu-basilika-

"Anneli Auerin saatanallisen valkosipulinen tofu-basilika-tomaattipiirakka", alunperin Trapped Under Slice -zinestä oli tuhti piiras. Sen ohje löytyi myös netistä, Vegaanisetkasvisruuat -ryhmästä.

Chocochili-blogista oli puolestaan saatu maanmainion maapähkinä-parsakaalisalaatin ohje, joka katosi parempiin suihin ennenkuin ehdimme sanoa parsakaali.



Mari oli tehnyt koevedoksen suussasulavasta sitruunamarenkipiirakasta jota tulemme myymään Vegfest-tukikahvilassamme 16.8. Piirakasta oli myös gluteeniton versio - aivan yhtä herkullista sekin!

Gluteenillisen piirakan ohje: 225g margariinia, 80 g sokeria, 1 tl leivinjauhetta, 335 g vehnäjauhoa. Nypi tasaiseksi. Levitä vuokaan tai pellille. Paista 200 asteessa kypsäksi n. 15 min. Ohje on halkaisijaltaan 22 cm vuokaan.




Omena-kanelipullat olivat herkullisia, pehmeitä ja raikkaita.

Pullataikina:
2dl soijamaito, 1 pss kuivahiiva, 0,5tl suolaa, 0,75dl sokeria, 75g keijua, n.8dl jauhoa.

Täyte:
Omenahillo, keiju-margariini, kaneli, sokeri.

Valmista pullataikina, eli kaikki aineet sekaisin. Kauli taikina levyksi ja levitä päälle täytteet. Kääri rullaksi ja leikkaa tasaiseksi paloiksi. Nosta palat pystyyn leivinpaperille ja anna kohta n.30 min.

Muruseos:
80g sokeria, 80g keijua, 90g jauhoa.

Sekoita kaikki yhteen ja laita jääkäkaappiin vähäksi aikaa. Ripottele pullien päälle.
Paista 200 asteessa n.12 min.

Osallistujien kuvaterveiset ilahduttivat

Makoisin mielin jäämme odottamaan seuraavaa vegaanipiknikkiä!

lauantai 18. heinäkuuta 2015

Vegaanipiknik

Järvenpäässä kokoonnuimme taas aurinkoiseen rantapuistoon suunnittelemaan tulevia tapahtumia ja keskustelemaan vegaaniporukassa. Sää suosi, ja piknik eväät olivat herkullisia. Samalla testailimme ruokia tulevaa tapahtumaa varten, ja ideoimme keittokirjojen kanssa muita sopivia syötäviä. Nyt viltiltä löytyi suolaista ja makeaa, vihanneksia ja karkkeja, kyllä maistui!

Tapahtumien suunnittelun lisäksi kokemuksia ja keskusteltavaa riitti! Reseptien jakoa, ravintolavinkkejä, pohdintoja tutkimuksista ja siitä millaisia haasteita ruokavalion kanssa saattaa tulla vastaan, sekä erityisesti miten elämä on muuttunut veganismin myötä. 

Oli taas hieno tapaaminen, hyvä porukka ja kaikenkaikkiaan mahtava päivä! Niin kauan kuin lämmintä jatkuu, vegaanit kokoontuvat säännöllisesti rantapuistossa. Suunnittelemme myös retkeä johonkin Järvenpään vegaaniystävällisistä kahviloista.

Tervetuloa mukaan!











maanantai 13. heinäkuuta 2015

Porvoossa kesällä



Kokoonnuimme Linnamäelle piknikille kesäkun alussa. Paikalle tuli sekä paikallisia aktiiveja, muista tapahtumista tuttuja että aivan uusia kiinnostuneita. Vegaaneille epätyypillisesti kukaan ei ottanut ruoasta kuvaa! Ruokaa oli kuitenkin sen verran että sitä riitti vielä kotiinvietäväksi. 



Grillasimme nakkeja, kasvisnugetteja sekä Eveliinan itse tekemää makkaraa.














Olemme suunnitelleet jätskikekkereitä jo kauan ja nyt heinäkuun alussa saimme vihdoin pidettyä ne. 
Ensin piti tietenkin syödä vähän jotain suolaista, ettei tule paha olo. Oli mm kahta eri papusalaattia, perunasalaattia, hummusta, sämpylää ja jugurtti-majoneesikastiketta.



Koska kekkereiden emäntä tekee aivan ilmiömäistä seitankebabia, 
sitäkin oli tarjolla.

 

Kaikki tietävät että jälkiruoka menee eri vatsaan kuin ruoka, joten kaikkien herkkujen syöminen ei tuottanut (hirmuisesti) ongelmia. Jäätelömakuja oli tarjolla: oreokeksi, vanilja, vesimelooni ja lakritsi. Kaikki itsetehtyjä. Sen lisäksi oli erilaisia kastikkeita, suklaalevitettä, maapähkinävoita, suklaanonparelleja, pähkinöitä, marjoja ym.






Puolikkaat jäädytetyt banaanit, sulaan suklaaseen kastettuna olivat myös hyviä. Jos oli nopea, ehti ripotella suklaanonparelleja koko komeuden päälle, ennen kuin suklaa kovettui.


Ja koska innostuimme, teimme myös vohveleita.


Oreo-jäätelö
Maailmalle levinnyt vegaanisen marengin villitys on tuonut uusia tuulia myös esimerkiksi jäätelön-valmistukseen. Tämä ohje ei vaadi jäätelökonetta eikä jäätelöä tarvitse muistaa sekoitella pakkasessa.

Tarvitset

1 prk GoGreen kikherneitä
n 1,5 dl sokeria
1 prk Alpron Airy & Creamy vispiä
paketillinen Oreo-keksejä (tai maun mukaan)
1/2 tl vanilja jauhetta
1-2 tl hasselpähkinä esanssia (ei pakollinen)

1. Valuta Go green- kikhernetölkistä liemi (n 1 dl) ja vatkaa se sähkövatkaimella tai monitoimikoneella niin napakaksi vaahdoksi ettei yhtään nestettä ole pohjalla. Lisää sokeri vähitellen ja vatkaa kunnes syntyy kova ja kiiltävä vaahto. Sen tulee pysyä kulhossa kun sen kääntää ylösalaisin. (Minä vatkasin n 10 min Kitchenaidilla nopeudella 4.) Sinulla on nyt valmista marenkimassaa! ( Marengit)

2. Lisää vähitellen Alpron vispi, koko ajan vatkaten. Marenkimassa lässähtää kun lisäät nesteen, mutta ei hätää. Jatka vatkaamista kunnes massa on vaahtoutunut uudestaan.

3. Lisää vanilja sekä esanssi ja sekoita.

4. Murskaa Oreo-keksit esim perunasurvimella. Kannattaa jättää eri kokoisia keksinpalasia. Tai ehkä se on makuasia.  

5. Sekoita keksimurska käsin jäätelömassaan ja kaada pakasterasioihin. Laita pakkaseen ja odota vähintään neljä tuntia.

6. Nauti!

maanantai 6. heinäkuuta 2015

Vegaaniliiton Kesäpäivät






Vegaaniliitto järjesti jäsenilleen ensimmäistä kertaa Kesäpäivät 3-5.7.2015 Vallitun leirikeskuksessa Kangasalla. Ihanan aurinkoista viikonloppua vietettiin kaikkiaan noin 50 hengen voimin. Jäseniä saapui eri puolilta Suomea ja joukkoon mahtui niin uusia kuin konkareitakin. Ohjelmassa oli mm juustontekoa, kankaanpainantaa, joogaa, taiji:ta, luentoja ravitsemuksesta ja vuorovaikutuksesta, sekä tietenkin saunomista ja grillausta. Leirin työt hoidettiin porukalla ja hommat luisti.

 Kenenkään ei tarvinnut nähdä nälkää kun keittiötiimi pani parastaan.










Kassien ja t-paitojen lisäksi painettiin tiskirättejä.










Juustotyöpajassa tehtiin mantelifetaa sekä cashewjuustoa. 


Elina Kauppila piti meille luennon vuorovaikutuksesta.
 






Meinasi grillistä välillä tila loppua.

Oreo smore  (=keksi jonka välissä on grillattu vaahtokarkki sekä suklaata)
oli monelle uusi tuttavuus.




Viikonloppu sai hyvin myönteistä palautetta ja varsinkin samanhenkinen seura koettiin tärkeäksi. Toivottavasti tämä oli mukavan Kesäpäivä-perinteen alku!


( Lisää kuvia Vegaiassa. )