sunnuntai 20. joulukuuta 2015

Joulumarkkinat Järvenpäässä

Järvenpäässä järjestettiin perinteiset joulumarkkinat ja Vegaaniliiton paikallisryhmä pystytti kävelykadulle oman markkinapöytänsä. Pöydältä löytyi kirjoja, esitteitä, kynttilöitä, heijastimia, pinssejä, karamellisoituja pähkinäpusseja sekä teetarjoilua ja iloisia vapaaehtoisia pitämässä pöytää pystyssä.


Sekä kadulla että pöydällä kävi kuhina, esitteet tekivät hyvin kauppansa, ihmiset ostelivat kirjoja joululahjoiksi, kynttilöitä luomaan joulutunnelmaa ja jutustelivat kokemuksistaan. Tee maistui, samoin herkullisen näköiset pähkinäpussukat. Järvenpäästä löytyvä ihana Punnitse&Säästä avusti meitä taas lahjoituksilla, ja pöydällä käyvät ihmiset kehuivat kauppaa kovasti maistellessaan heidän teevalikoimaansa.



Varsinkin uudet jouluesitteemme vietiin käsistä, samoin resepteistä kiinnostuineita oli paljon, ja ihmiset olivat innokkaita kokeilemaan uutta. Vegaanikeittiön käsikirja kiinnosti gluteenittomien ja soijattomien vaihtoehtojensa osalta, ja moni oli iloinen löytäessään uusia vinkkejä mitä tarjoaisi vegaanivierailleen.


Vegaanien tonttupajamme oli kokoontunut väkertelemään karamellisoituja pähkinöitä, joista saatiin herkullisia pussukoita. 

Karamellikuorrutteiset pähkinät

150g cashew pähkinöitä
150g manteleita
2 dl fariinisokeria
1/2 tl kanelia
1/4 tl neilikkaa
1/2 tl kardemummaa

Sekoita sokeri ja mausteet keskenään. Kaada sokeriseos ja pähkinät hyvin pinnoitetulle pannulle. Kuumenna kunnes suurin osa sokerista on sulanut, ja kaada seos sen jälkeen esimerkiksi leivinpaperilla vuoratulle tasaiselle alustalle, Erottele pähkinöitä hieman toisistaan, ja odottele että ne ovat jäähtyneet. Sen jälkeen pähkinät voi pakata pusseihin tai kipata kulhoon rouskutettaviksi!



Oikein ihanaa joulua toivottaa Järvenpään vegaanitontut, ja kiitos ihanasta päivästä!

keskiviikko 9. joulukuuta 2015

Kiinnostavia luentoja eläinoikeustapahtumassa

Vegaaniliitto oli mukana järjestämässä Eläinoikeustapaamista yhdessä Oikeutta eläimille -yhdistyksen kanssa 4.-6.12.2015. Lämminhenkinen tapahtuma keräsi ennätysjoukon osallistujia Tampereen naapurikunnan, Ylöjärven, tyylikkääseen Antaverkan leirikeskuskseen.

Viikonlopun aikana oli mahdollista tutustua laajaan kirjoon eri aiheita filosofiasta ekologiseen elämiseen. 


      Lotta Pelkonen luennoi ravitsemuksesta niin terveystietoisille kuin sipsikaljavegaaneille.

Vegaaniliiton ravitsemusvastaava Lotta Pelkonen muistutti, että myös vegaanina voi syödä hyvin tai huonosti. Hän kiinnitti hauskalla otteella huomiota vegaanisen ruokavalion erityistarpeisiin ja kertoi myös miten paljon terveyshyötyjä kasvisruokavaliosta on. Ei riitä, että kuha on vegaani. :)


     Tobias Leenaertin luento inspiroi ja kohahdutti.

Belgialaisesta Gentin kaupungista vieraaksi saapunut Tobias Leenaert on kotikaupungissaan tuonut menestykkäästi kasvisruokatorstain koko kaupungin vetonaulaksi. Hän muistutti puheessaan siitä, että tärkeämpää kuin se mitä laittaa suuhunsa on se mitä sieltä tulee ulos. Olkaamme siis kivoja vegaaneja, hän tähdensi.


     Inspiroiva Sami Keto auttoi pohtimaan omia voimavaroja ja jaksamista.

Kirjailija Sami Kedon viesti oli, että myötätuntoinen asenne tukee sekä veganismin edistämistä että omaa hyvinvointia. Keto on parhaillaan kirjoittamassa kirjaa empatian merkityksestä.

Viikonlopun muuta antia olivat muun muassa esimerkiksi Suomen tunnetuimman eläinoikeusfilosofin Elisa Aaltolan kiintoisa luento akrasiasta ja lasten suosikki, kakun koristelu -työpaja, jota veti Kamomillan konditoria -herkkublogin pitäjä Satu Saunio.

Viikonloppu oli kaikin puolin antoisa ja sai runsaasti kiitosta kävijöiltä. Lisää ajatuksia herättäviä luentoja ja työpajoja tarjoilemme ainakin kevään Vegfest-kasvissyöntifestivaaleilla 21.-22.5.2016 sekä seuraavassa Eläinoikeustapaamisessa vuoden päästä. Nähdään taas silloin!


      Ei haittaa jos syö epäterveellisesti, kuha on vegaani.

tiistai 8. joulukuuta 2015

Painavaa asiaa ruokavalinnoista ja ravitsemuksesta

Vegaaniliitto järjesti Tamy:n Kehitys- ja ympäristöpäivillä 24.-26.11. kaksi tärkeää luentoa vegaaniseen ruokavalioon liittyen. Tiistaina 24.11. Vegaaniliiton ravitsemusvastaava Lotta Pelkonen opasti terveellisen ruokalautasen koostamisessa. Luennolla otettiin huomioon myös ympäristönäkökulma, jolloin erityishuomiota saivat myös härkäpapu, herneet ja kotimainen tempeh. Tilaisuus oli menestys ja Lottaa tuli kuuntelemaan täysi salillinen kiinnostuneita kuulijoita. Osa oli ollut vegaaneja jo pitkään, mutta joukossa oli runsaasti myös kasvisruoasta kiinnostuneita. Kysymyksiä sateli ja luento sai jälkipalautteessa paljon kiitosta.

     Ravitsemusvastaavamme Lotta Pelkonen kertoi vegaanisen ruokavalion eduista.

Tiistaipäivän toisella luennolla tutkijatohtori, dosentti Markus Vinnari kertoi täydelle luentosalille eläintuotteiden kulutuksen kasvun globaaleista vaikutuksista. Markuksen asiantuntijuus ja tietämys vakuuttivat ja humoristinen ote viihdytti vakavienkin aiheiden keskellä. Tilaisuus sai runsaasti kiitosta kävijöiltä ja jopa vegaanikonkarit saivat uutta tietoa.


     Tutkijatohtori Vinnari puhui vankkaa asiaa pilke silmäkulmassa.


Oli hienoa huomata, että luennot herättivät suurta kiinnostusta, näitä täytyy järjestää lisää! Aiheet koettiin tärkeiksi ja ne herättävät toivottavasti runsaasti keskustelua myös jatkossa.


tiistai 1. joulukuuta 2015

Hyvän mielen joulumyyjäiset Tampereella



Tervetuloa vierailemaan Hyvän mielen joulumyyjäisissä Tampereen toimistollamme. Myynnissä on Vegaaniliiton, Luonto-Liiton ja Oikeutta eläimille -yhdistyksen tukituotteita.



Vegaaniliiton hyllyssä on mm. kortteja, kynttilöitä, heijastimia ja korvakoruja. Lisäksi kirjoja löytyy keittokirjoista tietokirjoihin. Nykyisille ja liittyville jäsenille tuotteet jäsenalennuksella.



Luonto-Liiton pöydältä löydät niin pipoja ja pinssejä kuin kirjoja lapsille.


Tule rohkeasti käymään osoitteeseen Kuninkaankatu 39, Tampere!


Lisää tietoa tapahtuman Facebook-sivulta.

lauantai 21. marraskuuta 2015

Ravintola Leipäjonossa herkuteltiin vegaanisesti

Ravintolapäivän 21.11. kunniaksi ja Vegfestin tukemiseksi päätimme Tampereen porukalla järjestää iloisen kahvilan. Ajan taloudellisen hengen pilke silmäkulmassa huomioon ottaen nimesimme ravintolamme Leipäjonoksi ja ruokien nimet teemaan sopiviksi. 




Kylmien syyspäivien iloksi tarjosimme lämpimiä voileipiä monipuolisilla täytteillä. Opinto- ja muiden tukien saapumisaikaan ajoittuva 4. päivän leipä sisälsi mausteisen seitanin lisäksi kermaista cashewjuustoa ja raikasta pestoa. 







Veroparatiisiin paetaan kaukomaille ja evääksi otetaan currylinssitäytteinen voileipä! Itämaisilla vivahteilla maustettu leipä täyttää vegaaniherkkusuun mittarit kun välissä on rutkasti lämmintä juustoa.



Veronpalautusten aika! Veronpalautuksia nautitaan etuajassa kun lautaselta löytyy suussasulavaa tiramisujuustokakkua

Köyhä tai kuriton saattaa käydä omenavarkaissa mutta kun lopputuloksena on mehevä piirakka saanee vorokin anteeksi. Tämän piirakan salaisuus on ameriikan malliin taikinakuori joka pitää mehevyyden ja aromit tallella. Ohje on iki-ihanasta uutuuskirjasta Tuulispään leivontakirja, jota kannattaa ostaa (wink wink Vegaaniliiton puodista vaikka: vegaaniliitto.fi/vegaanipuoti) senkin vuoksi että osa tuotosta menee Tuulipään eläinsuojelukeskuksen toimintaan. 



Tässä ravintolan reseptit. Osa resepteistä on noin-reseptejä, osa lainattu eri lähteistä. Joka resepti oli kuitenkin herkullinen ja toimiva ja saimme jokaisesta ruuasta paljon hyvää palautetta. Kannattaa siis kokeilla näitä!


4. päivän leipä

SEITAN
Kuiva-aineet:
7 dl gluteenijauhoja
1,5 dl gramjauhoja
1,5 dl soijajauhoja
0,3 dl kasvisliemijauhetta
1,5 tl savupaprikajauhetta
1 tl valkopippurijauhetta
1 tl inkiväärijauhetta
0,5 tl suolaa
Liemi:
1,25 dl soijakastiketta
1 dl öljyä
5 dl vettä
2 rkl punaista balsamicoa
Marinadi:
1 punasipuli
1 limen mehu
0,5 dl öljyä
1 rkl soijakastiketta
2 valkosipulinkynttä
1 rkl omenaviinietikkaa
mustapippuria myllystä
ripaus suolaa ja sokeria (vajaa 0,5 tl)
0,5 tl valkopippurijauhetta
0,5 tl inkiväärijauhetta
0,5 tl muskottipähkinäjauhetta
0,5 tl caynnepippurijauhetta

CASHEW-JUUSTO

alkuperäinen resepti: nutritionstripped.com/classic-cashew-cheese-3-ways

2,5 dl liotettuja cashewpähkinöitä (liotusaika vähintään 1 h)
1/2 dl vettä
1/2 dl ravintohiivahiutaleita
2 rkl sitruunamehua
2 valkosipulinkynttä
1 rkl omenaviinietikkaa
1 rkl sinappia
suolaa ja pippuria maun mukaan.

Sekoita kaikki ainekset sekaisin blenderissä, tarkista maku ja lisää suolaa ja pippuria tarvittaessa.


PESTO
2-3 isoa kourallista tuoretta basilikaa
1 dl auringonkukansiemeniä
2 valkosipulinkynttä
½ sitruunan mehu
1dl oliiviöljyä
2 rkl oluthiivahiutaleita
suolaa

Sekoita kaikki ainekset sekaisin blenderissä, tarkista maku.


VEGEPEKONI
1 paketti savutofua
1 rkl omenaviinietikkaa
1 rkl nestesavua
1 tl siirappia


Veroparatiisi

LINSSITÄYTE
n. 4 hlö
2 dl kypsiä punaisia linssejä
1 dl ravintohiivahiutaleita
1 dl kurpitsansiemeniä
½ pss pakastepinaattia
0,5 dl kookoskermaa
1/2 paprika
currya, mustapippuria, valkosipulijauhetta, suolaa.



Ylityö

PERUNASALAATTI
(muokattu ohjeesta: chocochili.net/2013/01/uuden-vuoden-perunsalaatti)

n. 4 hlö
5 keitettyä perunaa
150 g suola- tai maustekurkkua
1 ruukku ruohosipulia
2-3 dl majoneesia
2 rkl sitruunamehua
2 rkl sinappia
1 päärynä
suolaa, mustapippuria

Veronpalautus
Tiramisujuustokakku piparkakkupohjalla.
Ohje Hyvä ruoka, huonot jutut-blogissa: sanoppas.se/sapuskaa/2015/11/20/tiramisujuustokakku-piparkakkupohjalla
Pohja:
300 g vegaanisia piparkakkuja
100 g vegaanista margariinia


Täyte:
300 g silken tofua
1 pkt Tofutti Original -soijatuorejuustoa
1 prk Alpron soijavispiä
1 dl sokeria
1 dl vahvaa kahvia
2 rkl Disaronno-likööriä
1 tl vaniljauutetta
1 rkl Vegeset-jauhetta
ripaus suolaa



Pinnalle:
Kaakaojauhetta


1.    Vuoraa halkaisijaltaan 24 cm irtokakkupohjavuoanpohja leivinpaperilla.
2.    Murenna piparkakut käsin, sauvasekoittimella taiblenderissä. Sulata margariini ja sekoita se piparkakkumuruihin. Taputtele seoskakkuvuoan pohjalle.
3.    Sekoita silken tofu ja soijatuorejuustoblenderillä, sauvasekoittimella tai sähkövatkaimella tasaiseksi massaksi.
4.    Kaada tofu-tuorejuustoseos kattilaan ja sekoitasiihen loput täytteen ainekset. Kiehauta.
5.    Kaada täyte pohjan päälle ja anna hyytyäjääkaapissa vähintään 6 tunnin ajan.
6.    Ennen tarjoilua pyöräytä veitsellä kakun reunairti kakkuvuoasta. Siivilöi kakun pinnalle kaakaojauhetta juuri ennen tarjoilua.



Omenavarkaissa
PUOLUKKA-OMENAPIIRAKKA
Tuulispään leivontakirja: Oskun omenapiirakka. Hiukan muunneltuna.

piirakkataikina
5,5 dl vehnäjuahoja (tai 6 dl Sunnuntain gluteenitonta jauhoseosta + ¾ tl ksantaania)
¾ dl sokeria
200 g margariinia
2 rkl vettä

- Sekoita jauhot(, ksantaani) ja sokeri.
- Nypi sekaan margariini.
- Lisää lopuksi vesi ja sekoita kiinteäksi palloksi. (Koska tässä on suht vähän nestettä, kannattaa gluteenitonta taikinaa vaivata, jotta ksantaani kostuu tarpeeksi.)


täyte

200 g puolukkaa (hieman sulaneena)
1 kg omenaa (kävelykadun omenakojussa on tähän täydellisiä amorosa-omenoita)
1,5 dl fariinisokeria
1,5 tl kanelia
0,5 dl vehnäjauhoja (tai gluteenitonta jauhoseosta)
pinnalle pieniä nokareita margariinia

- Kaulitse puolet taikinasta 24 senttiseen vuokaan sopivaksi levyksi. (Jos teet gluteenitonta, kaulitse se leivinpaperin päällä ja siirrä sen avulla.)
- Kaada täyte pohjan päälle tasaiseksi kerrokseksi ja ripottele pinnalle margariininokareita.
- Kaulitse loppu taikina kanneksi ja nipistele kauniisti reunoilta.
- Paista 225-asteisen uunin alatasolla 10 minuuttia. Laske lämpötila 175 asteeseen ja paista vielä 35 minuuttia.
- Tarjoile vehnäversio hieman jäähtyneenä ja gluteeniton versio kokonaan jäähtyneenä.